Historia
Luonnonkauniiseen alueeseen Tammelan Saaren Kansanpuistoon
rakennettiin Lounais-Hämeen Pirtti. Sen rakentaminen aloitettiin
syksyllä 1946 arkkitehti V. Kyanderin suunnittelemana ja Pirtti
vihittiin käyttöön vuonna 1948.
Pirtti edustaa
kahta perusmuotoista tammelalaista talonpoikaismuotoista taloa, josta
ensimmäinen osa on ns. savupirtin eli lakeispirtin osa joka yhdistetään
ns. salahinkalolla uloslämpiäväksi tasakattoiseksi laeksi,
jota kannattavat ns. orjan- eli orsihirret. Siinä osassa on myöskin
perinteellinen takka. Hirsiseinää on myöskin vanhan mallin
mukaan päreristikkoon
päällystetty.
Salahinkalon seinään on kiinnitetty Urjalan Pyhän Olavin, Tammelan
Arkkienkeli Mikaelin ja Someron Jaakon myöhempi tutkimus Mikaelin
suojelupyhimys.
Pirtin huonekalut
ja tekstiilit edustavat 1800-luvun tammelalaista pirttikalustoa. Ruokasalin
peräseinään on sijoitettu taulu, jossa on niiden henkilöiden
puumerkit, jotka ovat lahjoittaneet hirsiä talon rakentamiseen.